Tänään kun lähdin kotoa, pellon takaa kuului joutsenen laulu. Se ehkä etsi itselleen puolisoa, en tiedä. Muistin kuulleeni, että joutsen etsii itselleen elinikäisen kumppanin. Se on yksiavioinen.

 

Niin oli ystävättärenikin. Hän nukahti tänään pois tästä maailmasta. Hän ei ikinä eroa puolisostaan, ei jätä perhettään toisen takia. Hän jätti meidät kaikki kuitenkin.

Me toivumme, hitaasti mutta kuitenkin, mutta entä perhe, kuinka he toipuvat. " Otan osaa"- niinhän sitä sanotaan, mutta mihin me todellisuudessa voimme ottaa osaa. Ehkä ajattelet, onhan minultakin kuollut läheinen, olenhan minäkin surrut. Toki, mutta sinä omalla tavallasi, et voi nähdä toisten sydämiin.

Niinpä aionkin huomenna sanoa: " En tiedä mitä sanoisin.... Koska en todellakaan tiedä

Niin se tämäkin harmaa viikko on lopuillaan. Normaalit kuviot ja vähän päälle. Eilen tehtiin keikka eläinlääkärille, yhden koirulin anaalirauhanén oli puhjennut. Rutiinijuttu. Puhdistus ja lääkkeet. Uusi eläinlääkäri, ihan kiva.
Tänään kävin hammaslääkärillä. Mietin, että omassa kaupungissa lääkäripulaa yritetään ainakin helpottaa. Hammaslääkärini on kotoisin Virosta. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on lääkäri ulkolainen, ehkä Virosta tai Venäjältä. Kuulin että kaupungin psykiatri on Virosta. Hammaslääkärini on huippu, koskaan ei kukaan ole osannut puuduttaa hammastani niin hyvin, eikä tämä ole vain yhden kerran kokemus. Muistakin näistä lääkäreistä olen kuullut vain hyvää.
Yritimme kysellä muutamiakin ystäviämme kylään sunnuntaiksi syömään, mutta ovat kaikki kovin kiireisiä, ei onnistunut. No, maistuu se hirvipaisti meillekkin. Eikähän tarvitse siivota niin paljon.'
Sytytin kynttilät palamaan, vähän valoa lisää. Taidan mennä myös laittamaan tuikut ulkolyhtyihin. On isännänkin kivampi tulla perjantai-iltaa viettämään.

Olen sairastelun vuoksi ollut kotona monta viikkoa ja pyörinyt piiriä keittiön ja olohuoneen väliä ja tullut välillä melkein hulluksi.
Ei sillä etten nauttisi yksin olostakin. Ei kukaan käske tai kiellä, saa suunnitella oman päivärytminsä. Ainoa mikä rytmittää on mies ja koirat. Mutta kuitenkin. Voin miettiä: tänään on sateista, hieman kylmää, laitan tulet takkaan, sytytän kynttilät ja toisena: ihana auringonpaiste, nyt matot (tai siis matto, meillä on vain yksi, käytännön syistä) ulos, hihat heilumaan.
Nyt oli sitten jo se tilanne, ettei enää kolota, saa ajaa autoa (ja taas uskaltaakin) ja seinät kaatuu päälle. Kävin jo viimeviikolla pitämässä kaupunki päivän. Kävin kosmetologilla, kampaajalla, kaupoissa ja tietenkin eläinkaupassa.
Sitten ystävätär soitti, pidetäänkö myyjiäiset? Heti valmiina! Oli nimittäin kertynyt näinä pitkinä viikkoina sukkia, myssyjä, rannekkeita, neulatyynyjä jne. jne. En edes miettinyt saanko mitään myytyä, ajattelin vain sitä, että näen taas ystäviäni, saamme parantaa maailmaa tyttöporukalla ja kuka kertoo lapsistaan, kuka koiristaan, kenen koira makaa jaloissani. Ja huomaa tulevansa vanhaksi. Ystävättäreni tytär oli mukana, käy parturi-kampaaja koulua ensimmäistä vuotta ja aloitaa pian ajakortin ajamisen. Muistan kuinka äitinsä laittoi tuon ihanan pienen nyytin syliini. Voi kuinka tunsin itseni ikälopuksi.
Vaikka juuri tunnen elämäni parasta aikaa. Kiloja takana 45, silmät laserleikattu, polveen tekonivel laitettu. Minä elän. Parasta aikaa.

En ole todellakaan mikään viherpeukalo, vaan tuntuu, että se on keskellä kämmentä. Pelkään aina kun tulee vieraita ja näen kukkapaketin. Ainoat mitkä minulla viihtyy, on kaktukset, tasan tarkkaan ne kolme. Aina keväällä, ystävättäreni neuvosta, vien ne ulos portaalle ja siinä ne kököttävät koko kesän. Kylmien tultua tuon ne sisään ja sitten alkaa kasvukausi.
Sain keväällä tuliaisiksi amppelipelargonian ja yllättävää kyllä ,se kukki koko kesän ja lopetti vasta pakkasten tultua.
Mutta isäni toi lahjaksi timanttiananaksen, emokasvi kuoli ja mukamas terävänä, otin juurella kasvavat pikkuiset pistokkaiksi. No eilen heitin nekin roskikseen, kun kuolivat. Isäni on tuonut myös ainakin yhden orkkidean, jota ei enää  ole. Nyt viimeksi kuukausi, pari sitten sain uuden ja se on vielä toistaiseksi elossa.
Syklaamin sain kaksi viikkoa sitten ja ensi tuntui, että se on aina kuiva, kun kukat alkoivat lerpattaa, no kastelin. Taisi tulla liian märkä. Nyt se pudottaa lehtiä, mutta toistaiseksi vielä kukkii.
Mieheni laittoi viikonloppuna lintulaudan ja nyt aamupalalla käy valtavan paljon tali- ja sinitiaisia. Kävivät ne jo terassin kaiteella kertomassa, että ruokaa esille, ruokaa esille... Talipallot täytyy vielä lisätä.
Eilen aloitin tekemään villapaitaa pikkukoiralle, tilauksesta ja kissataulu valmistunee tällä viikolla.
Ystävättäreni tulee illalla kylään ja katselee valmiita neuleitani, lupasi ottaa niitä työpaikalleen, missä hänen työkaverinsa ovat ostaneet häneltä sukkia. Ehkäpä neulekasani hiukan pienenesi. Olen yrittänyt huutaa huuto.netistä itselleni vyyhdinpuita (ai mikä se on, laite jolla vyyhdillä olevat langat voi itsekseen keriä keriksi, ei tarvita aina miestä pitämään vyyhtiä ). Valitettavasti aina hinta on kokonnut niin korkeaksi, että olen miettinyt ettei kannata huutaa, kun melkein uudet saa siihen hintaan. Eilen katselin sitten Tori.fi olisiko siellä vyyhdinpuita. Oli, ja vielä edulliset ja Lahdessa. Sikoni käy ostamassa ne, niin ei tule edes postikuluja, kun kulkeutuvat kyläilyjen mukana. Kun ei ole kiirettä saada.
Kun olen parin vuoden aikan laihtunut sen melkein 40kg, niin vaatteita on jäänyt isoiksi. Vein niitä kirpparille, kun ajattelin, että isokokoisten vaatteet voisi mennä kaupaksi. No melkein sain pöytärahat takaisin, eli se oli floppi. Nyt siskoni sanoi, että kun minulla on aikaa, niin kannattaisi yrittää Tosi.fi kautta. Teen sen, kun se ei maksa muuta kuin vaivan, että kuvaa ja laittaa myyntiin. Eihän sitä koskaan tiedä..